Uutiskirje 09/2011: Rentoa piraattimenoa Nitro Gamesilta

Kotkalainen Nitro Games keskittyy casual-pelien sijasta perinteisempään pelaamiseen, ja studion julkaisulistalta löytyvätkin mm. East India Company ja Commander: Conquest of the Americas. Mutta joskus studionkin pitää saada rentoutua, ja nyt Nitro Games irrotteli julkaisemalla rennolla poljennolla etenevän PC-pelin Pirates of Black Cove. Black Coven piraatit lähtivät seilaamaan elokuun alussa.

Vuonna 2007 perustettu Nitro Games toimii noin 20 työntekijän vahvuudella, ja PC-peleistä aloittanut studio on laajentanut osaamistaan konsoleille sekä mobiilipeleihin. Satamakaupunkina tunnettuun Kotkaan Nitro Games juurtui helposti, sillä alueella on tarjolla sekä tukea pelialan yrityksille että yhteistyömahdollisuuksia esim. Kymenlaakson AMK:n kanssa.

”Peliala on luonnostaan jatkuvassa muutostilassa. Tulevaisuus näyttää hyvältä, koska eri tapoja pelata syntyy koko ajan lisää. Me keskitymme core-pelaamiseen ja uskomme, että perinteinen ydinpelaaminen ei sinällään ole katoamassa mihinkään, vaikka uusia tapoja pelata nouseekin solkenaan”, pohtii Nitro Gamesin toimitusjohtaja Jussi Tähtinen.

Nitro Gamesin peleissä piraatit ja purjelaivat ovat tuttua tavaraa, mutta Pirates of Black Cove lähestyy aihetta melko rennolla otteella. ”Aikaisempien pelien kehityksessä syntyi nippu ideoita, jotka eivät suoraan sopineet vakavahenkisempiin peleihin. Päätimme sitten irrotella kunnolla ja tehdä pelin, joka ei ota itseään liian vakavasti”, Tähtinen kertoo.

Pirates-klassikon suuntaan nyökkäävä Pirates of Black Cove syntyi noin 10 kuukaudessa. Nitro Gamesin aiempaa tuotantoa kevyempi ja suoraviivaisempi peli toimii varmasti laajemmallekin pelaajakunnalle, vaikka pelifanaatikotkin löytänevät siitä omat juttunsa. ”Black Coven vahvuuksia ovat yllätyksellisyys ja huumori. Tempo on verrattain rauhallinen, mutta peli tarjoaa jatkuvasti yllättäviä käänteitä”, Tähtinen summaa.

Julkaisijana Black Covella on Paradox Interactive, joka myös hoitaa digitaalisen jakelun sekä perinteisemmän vähittäismyynnin. Nitro Games odottaa Black Coven myyntikaaren olevan genrelle tyypillisesti melko pitkä. Sen vahvistamiseksi peliä aiotaan myös tukea pitkään. ”Julkistamme uutisia verrattain pian”, Tähtinen lupailee.

Pelialalla ei sovi jäädä lepäilemään laakereilla, mikä Nitro Gamesillakin tiedostetaan. Toimintapeleihin keskittyvä tytäryhtiö Octane Games julkaisee piakkoin ensimmäisen pelinsä, vanhojen hyvien aikojen muottiin valetun Wasteland Angel -räiskinnän. Ensi vuoden aikataulussa on toimintaseikkailu Raven’s Cry, jonka Topware Interactive julkaisee PC:lle, Xbox 360:lle ja PS3:lle. Pelistä saatiin jo maistiaisia Gamescomissa, ja vastaanotto oli lupaava.

Rieti Ryysy

Summary in English

In early August, Kotka-based Nitro Games released the humorous pirate PC-game Pirates of Black Cove. Nitro Games was founded in 2007 and has already released games such as East India Company and Commander: Conquest of the Americas. Black Cove continues the pirate tradition of Nitro Games, but is lighter in regards to both tone and gameplay mechanics. As for the future, Nitro Games already has two games in the pipeline by their affiliate Octane Games: old school shooter Wasteland Angel (released soon) and action-adventure Raven's Cry (release planned for 2012).

Uutiskirje 09/2011: Uutta pelattavaa Futuremark Games Studiolta

Shattered Horizonista tuttu espoolainen Futuremark Games Studio julkaisi heinäkuun lopulla Angry Birdsin haastajaksikin mainitun Hungribles-pulmapelinsä. Tämän vuoden puolella luvassa on vielä toinenkin peliuutuus, tornipuolustuspeli Unstoppable Gorg.

Tuottaja Jaakko Haapasalo kertoi tarkemmin peleistä: ”Hungribles on ’skill shot puzzle’ -peli, jossa tärkeimpinä mekaniikkoina ovat ruokapalleroiden lentoradan arviointi sekä looginen päättely. Otuksista huokuva nälkä muistuttaa kovasti painovoimaa, mutta niillä on myös muita ruoka-aiheisia ominaisuuksia, kuten mielialavaihtelut ja uneliaisuus, kullakin persoonallisuutensa mukaan. Eri ominaisuuksia yhdistelemällä on mahdollista päästä huikeisiin pistekomboihin.” Hungribles on puhtaasti mobiilipeli iOS-alustoille, ja se on suunniteltu vetoamaan kaikenikäisiin. Peli päätyikin pian julkaisunsa jälkeen viikon iPhone-peliksi yli sadassa maassa, minkä lisäksi peliä on hehkutettu monella taholla. Sittemmin peliin on jo lisätty uusi ilmaismaailma. Haapasalo toteaakin, että hyvä jatkotuki kuuluu olennaisena osana digitaaliseen julkaisuun, ja Hungriblesia kehitetään eteenpäin tätä silmälläpitäen.

Futuremarkilta on tulossa tämän vuoden puolella myös toinen peli, Unstoppable Gorg. Siitä julkaistaan iPadin lisäksi myös PC- ja XBLA-versiot; kyseessä onkin Futuremarkin ensimmäinen multiplatform-peli. Unstoppable Gorg on tornipuolustuspeli, mutta perinteinen se ei ole. ”Haluamme tuoda genreen jotain aivan uutta: liikuteltavat tornit ja uudelleenkonfiguroitavan puolustuksen. Pyrimme kaikissa peleissämme genren uudistamiseen gameplayn tasolla, ja uskomme tälläkin kertaa löytäneemme hyvän reseptin. Olemme myös todella innoissamme fiftari-retro-scifiteemasta, joka nyt on vaan ehkä hauskinta toteuttaa ikinä”, Haapasalo taustoittaa kehitysfilosofiaa. Myös Unstoppable Gorgiin on tulossa lisää sisältöä, sillä ideoita oli jopa liikaa yhteen julkaisuun.

Futuremarkilla on pohdittu suunnittelufilosofiaa pitkään. Esimerkki tästä saatiin aiemmin Shattered Horizonissa, jossa perinteinen FPS-räiskintä vietiin painottomaan tilaan. Haapasalo painottaakin, että pelilliset innovaatiot tutuissa genreissä ovat tärkeitä, samoin kuin vuorovaikutus pelaajien kanssa. Markkinoinnissa tärkeää on aktiivinen beta-testaus, joka vaikuttaa merkittävästi lopputulokseen. Unstoppable Gorgin kohdalla järjestetään suljettu beta-vaihe, jossa sekä korjataan bugeja että hiotaan pelimekaniikkaa ja tasapainoa. Digitaalinen julkaisukanava mahdollistaa laajan testaustoiminnan, ja tästä saatiin hyviä kokemuksia Shattered Horizonin aikaan. Hungriblesin kohdalla samaa ei vielä saatu järjestettyä, sillä AppStore ei tue yhtä monipuolista testausta. Haapasalo kuitenkin lupailee, että asia ratkaistaan tulevaisuudessa. Sillä aikaa voimme kuitenkin odottaa Unstoppable Gorgin suljettua beta-testausta, josta kuulemma tiedotetaan lisää piakkoin.

Riikka Karhila

Summary in English

Espoo-based Futuremark Games Studio published their iOS Puzzle game Hungribles in July, but they are already finishing their next game Unstoppable Gorg, an innovative tower defense game for iPad, PC and XBLA. Futuremark Games Studio is a strong believer in innovation within familiar genres; this was visible in their previous game, zero gravity FPS game Shattered Horizon. Director Jaakko Haapasalo also emphasizes the value of active beta-testing and strong support for published games.